MARKKU VAHTOLA

Viimeinkin oli saapunut taloyhtiön kevättalkoiden aika. Marjaa ei niinkään pihatalkoot kiinnostaneet, mutta Paavo oli niistä innoissaan ja olikin seurannut jo varsin kärkkäin liikkein kevään kehitystä pihatalkoot mielessään.

Rivitaloyhtiön pihatalkoot olivat olleet aina työteliäät, ja päälle oli vietelty vapaa-aikaa varsin kosteissa merkeissä, usein jopa aamuyölle saakka. Ensin kuitenkin haravoitiin ahkerasti porukalla kaikki yhteiset nurmialueet ja siivottiin talven hiekoitushiekat asfalteilta. Muutakin pientä nikkaroitavaa yleensä löytyi. Sitten päälle grillattiin makkaraa ja juotiin talkoojuomia toisten kanssa seurustellen. Kun yhteiset juomat oli juotu loppuun, siirryttiin kursailematta omiin juomiin. Tosin taloyhtiössä oli niitäkin, jotka poistuivat paikalta viimeistään silloin kun alettiin korkkailla omia pulloja. Näitä ”kuivaturpia” oli karkeasti ottaen noin puolet asukkaista.

Usein unohtumattomimmat tapaukset liittyivät juuri vuosittaisiin pihatalkoisiin. Milloin Esko oli oksentanut tekohampaansa naapurin vessanpönttöön tai Könösen Hemppa sammunut lasten hiekkalaatikkoon takapuoli paljaana.

Kaiken kaikkiaan pihatalkoot olivat aina olleet kaikille osanottajille mukava tapahtuma. Jokunen asukas joutui kuitenkin vuosittain kyyristelemään muutaman päivän asuntonsa verhojen takana häpeissään, koska oli ollut talkooiltana liian liikuttuneessa tilassa. Mutta nekin häpeät haihtuivat yleensä viimeistään viikossa, jonka jälkeen talkoissa itsensä munannut saattoi jo näytellä reilusti naamaansa rivitaloyhtiön yhteisellä piha-alueella.

Vihdoin siis tällekin keväälle Paavo pääsisi kokoontumaan Marjan ja muun talkooväen kanssa pihalle haravoimaan. Suurin osa naapureista oli läpeensä tuttuja keskenään, ja tuoreemmatkin asukkaat tulivat tutuiksi talkooillan aikana.

Taloyhtiön puheenjohtajana toimiva Esko Paso toivotti talkooväen naureskellen tervetulleeksi: – No niin. Meitähän on taas täällä iso joukko raivopäistä haravaporukkaa valamiina hommiin. Grillikatoksesta voi hakea janojuomaa, jos siltä alakaa tuntua, ja hiukajainenkin katoaa viimeistään sitten kun päästään makkaranpaistopuuhiin. Aletaanpa töihin.

Esko Paso tunnettiin mukavana miehenä, joka huolehti rivitaloyhtiön yhteisistä asioista jämäkän säntillisesti. Ainoa, mitä Eskosta selän takana ihmeteltiin, oli: – Miten ihimeessä yli kuusikymppinen leskimies jaksaa rillittää joka ikinen pyhäaika koppa kaupalla kaljaa?

Esko oli loppasuu alkoholipitoisille juomille, ja sen hän myönsi auliisti itsekin.

Väki hajaantui piha-alueelle ja aloitti työt. Osa heilutti haravaa, ja muutama asukas harjasi asfalttialueita. A-talon Könönen piipahteli välillä kotonaan, oletettavasti ottamassa hieman lämmikettä omasta pullosta, jota ei raskinut tuoda talkoisiin muille tarjoiltavaksi.

Talkoohommat etenivät nopeasti, ja vähin erin talkooväki alkoikin kerääntyä grillikatoksen läheisyyteen. Piha-alueet oli saatu siihen kuntoon, että taloyhtiön puheenjohtajalla oli vara sanoa: – Olipa taas raivopääporukkaa siivoushommissa. Ei menny ku yks mulukun luikaus ja hommat on suit sait valamiit!

Pason Eskon puheesta paistoi jo läpi taloyhtiön väelle tutuksi tullut alkavan nousuhumalan aiheuttama nasaalisen kiikaava nuotti. Paavokin rohkeni jo vilkuilla yhteisiä olutkoreja.

Esko jatkoi nenästä kiikaavaa puhettaan: – Jos naisväki taas ottaa haltuun makkaran rätkyjen grillauksen, niin me miehet huilataan sen aikaa ja aletaan vajuttaan olutkoreja.

Hintelä ja kuivankälpeä Hemppa Könönen nosti kätensä pystyyn kuin koulupoika ja hihkaisi: – Saanen taas tänäkin vuonna ottaa ja korkata ensimmäisen kaljan pulskan ja verevän olemukseni etuoikeuttamana!

Talkooväki naurahti. Könösen Hempalle oli jostain syystä iskostunut piintynyt tapa vitsailla omasta laihuudestaan kääntämällä vartalonsa puutteet puheissaan päinvastaisiksi.

Hemppa jatkoi paasaamalla käänteistä puhettaan: – Tämmöisen pulskemman miehen on syytä aloittaa juomingit aina ensin, koska pulskimmalla kaverilla on ylleensä kovin ja suurin pää.

Ja tunnetusti Könösen Hemppa sammui talkoissa aina ensimmäisenä! Ehkä se johtui hänen hintelästä olemuksestaan ja ikämiehen vuosistaan, kuin myös varsin janoisesta luonteestaan.

Muut seurasivat esimerkkiä, ja pian grillikatoksen ympärillä kävikin jatkuva puheensorina. Kypsyvän grillimakkaran tuoksu täytti ilmaa. Aurinko oli laskemassa mailleen, ja vieno tuuli kuljetti kypsyvän grillimakkaran tuoksua etäämmälle.

Asikaisen Martti ja Inkeri asuivat B-talon päätyhuoneistossa. Martti oli vakavarainen yksityisyrittäjä, ja hänellä oli taloyhtiön ylivoimaisesti täysin baarikaappi. Siksipä olikin luontevaa siirtyä jatkoille Asikaisten neljän huoneen ja keittiön käsittävään juuri remontoituun huoneistoon.

– Kengät pois jaloista, muistutteli touhukas ja hieman kasvoiltaan punoittava Inkeri sisään tulijoita ja jatkoi nopealla puhetyylillään: – Mennään me naisväki keittiöön maistelemaan punaviiniä.

Inkerillä oli taipumuksia turhamaiseen hienosteluun, ja usein hän kehuskeli taloyhtiön muille rouville ja naisväelle olemisillaan. Ehkä tästä johtuen häntä kutsuttiinkin selän takana ”mantujen omistajaksi”.  Martti taas oli saanut lisänimen ”hintahtava” naismaisen sievistelevästä puhetyylistään.

– Missä mun kossupullo on, sammalsi Paavo hiukset silmille valahtaneena.

– Laitappa Martti pelit soimaan, äyhkäisi Esko tukien Könösen Hempan hoipertelevaa askelta kohti olohuonetta.

”Hintahtava” horjui baarikaappinsa luo: – Älkäähän nyt hyvät ystävät remutko. Otetaan drinkit ja laitetaan sitten kevyttä musiikkia.

* * *

– Miten loppuilta meni, kyseli Paavo pahoinvoivana hiukset pystyssä talkoiden jälkeisenä aamuna.

– Niin että mitenkö, tiuskaisi Marja.

– Sinulla oli niin talkoohenki päällä, että virtsasit ensin Asikaisilla allesi ja kotiin tullessa vedit märät alushoususi ylös lipputankoon kuivamaan. Huutelit pihalla ja haukuit lopuksi kaikki naapurit.

– Voi helevettiläinen. Nyt ei ole ulos muutamaan viikkoon asiaa, päivitteli Paavo häpeissään.

– Saat kyllä käydä nyt heti hakemassa ne alushoususi sieltä lipputangosta alas!

– Ääh, vaikeroi Paavo harmissaan.

MARKKU VAHTOLA