JAMIE VESTERINEN

Yle julkaisi 22.6.2022 Ulla Järven kolumnin otsikolla ”Kuka selittäisi puritaaneille, että seksistä voi nauttia?” Järvi on ansioitunut terveysviestinnän tutkija ja journalisti, mutta hänen kolumnissaan omaksumansa näkökulma seksuaalisuuteen nykykulttuurissa on varsin kapea. Hän tosin ilmaiseekin peilaavansa kokemustaan nykykulttuurista nuoruutensa asenneilmapiiriin, jota leimasi seksuaalisen vapautumisen huuma. Hänen näkemyksensä nykyajasta ”puritanistisena ja seksikielteisenä” ja se, miten hän vaikuttaa sysäävän tästä vastuun häirintää vastustaville ja kännyköitä käyttäville nuorille, on kuitenkin sen verran ristiriidassa oman aikalaiskokemukseni kanssa, että koen aiheelliseksi tuoda esille toisenlaisen näkemyksen.

Järvi ilmaisee huolensa siitä, etteivät nykynuoret harrasta yhtä paljon seksiä kuin heidän vanhempiensa sukupolvi samanikäisenä. Hän viittaa FINSEX-tutkimukseen, jossa ei kuitenkaan ole tilastoitu kaikkien seksikertojen vaan ainoastaan yhdyntöjen määrää. Tutkimusraportissa ei tosin kerrota, onko laskennassa huomioitu ainoastaan yhdynnät, jossa penis penetroituu vaginaan, vai onko huomioitu myös esimerkiksi anaaliyhdynnät ja erilaisten seksilelujen käyttö yhdyntävälineinä. Näin ollen tutkimus voi yhtä hyvin kuvastaa seksikertojen vähentymistä ikäluokassa kuin nykynuorison seksielämän monipuolistumista ja muiden seksimuotojen suosion nousua (vagina)penetraation kustannuksella. Toisen FINSEX-tutkimuksen mukaan sekä sinkuilla että parisuhteessa elävillä vuoden aikana harjoitettujen yhdyntöjen määrä oli suurin nuoremmissa ikäluokissa ja väheni sitä mukaa, mitä vanhempaa ikäluokkaa tarkasteltiin.

Selitykseksi seksin (oletetulle) vähenemiselle nuorison keskuudessa Järvi tarjoaa nykyajan seksi- ja parisuhdekielteistä ilmapiiriä sekä kännyköitä. Hän kirjoittaa: ”Minusta (…) tuntuu, että julkinen puhe ja ymmärrys seksuaalisuudesta on käpristynyt ongelmiin, uutisiin ahdistelutapauksista ja verkkoturvallisuudesta. Tuntuu, että mediassa puhutaan enemmän parisuhteen rajoittavuudesta kuin rakastumisen ihanuudesta. Sängyn ilot ovat suomalaisten parisuhteissa vaihtuneet kännyn näpelöintiin. Tutkijat eivät tiedä, mistä tämä johtuu, joten esitän vapaasti oman tulkinnan. Taidamme elää kavahduttavan puritanistista ja seksikielteistä aikakautta.”

En osaa sanoa, onko puhelimen käytön ja seksikertojen vähentymisen välillä jokin syyseuraussuhde, enkä siis ota tähän kantaa. Haluan kuitenkin huomauttaa, että puhelinsovellukset ovat nykynuorille (ja vanhemmillekin sukupolville) tärkeä keino parisuhteen ja seksin etsimiseen. Saattaa olla, että etenkin queer-ihmisille puhelinsovellukset ovat edelleen tärkeimpiä keinoja löytää romanttisia suhteita, sillä queer-ihmisten ei edelleenkään ole yhtä turvallista tai yleisesti hyväksyttyä tuoda esiin seksuaalisuuttaan julkisesti kuin heteroseksuaalisten cissukupuolisten. Itse olen päätynyt sänkyyn lähes yksinomaan kännykkäsovellusten kautta, ja myös nykyisen puolisoni tapasin ensi kertaa sovelluksessa.

”Uuspuritanismiksi” kutsumaansa suuntausta Järvi kuvailee näin: ”Syytän siitä muiden lailla sosiaalista mediaa. Siellä loukkaannutaan kollektiivisesti ihan kaikesta. Toimittajat lietsovat jutuissaan paheksuntaa klikkausten toivossa, ja pian tuntuu kuin some olisi koko yhteiskunta. Setämiehiksi pilkatut keski-ikäiset purnaavat, ettei ’mitään saa enää sanoa’, ja he ovat osittain oikeassa. Miesten julkinen puhetila etenkin seksistä on tukahdutettu.”

Järvi nostaa esimerkiksi oopperalaulaja Karita Mattilan tviitin baari-iltaa seuranneesta seksikokemuksestaan ja esittää näkemyksen, että samanikäisen miehen lähettämänä tviitti olisi ”sosiaalinen itsemurha”. Tässä saattaa olla jotain perää. Syynä on se, että ikääntyneiden naisten seksuaalisuuteen on pitkään suhtauduttu kielteisemmin ja torjuvammin kuin ikääntyneiden miesten seksuaalisuuteen, ja tällä hetkellä nähdään toivottavana tällaisten naisvihamielisten seksitabujen rikkominen. Sen sijaan naisia esineellistävät miehet kohtaavat nyt aiempaa enemmän kritiikkiä. Tässä voi epäilemättä tapahtua ylilyöntejäkin, mutta ehkä ne ovat välttämätön paha, jotta luutuneista, epätasa-arvoisista rakenteista voidaan ylipäänsä irtautua. Toivon mukaan tulevaisuuden yhteiskunnassa kuka tahansa voi halutessaan ja ilman painostusta jakaa seksikokemuksiaan toisten tilaa, yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.

Mutta onko jotain perää siinä rinnastuksessa, jonka Järvi vaikuttaa tekevän seksikielteisyyden ja seksuaalisen häirinnän vastaisen ajattelutavan välillä? Väitän, että tämä on melko yleinen mutta virheellinen harhakäsitys (ja tasa-arvokehityksen vastustamiseen käytetty argumentti), ja että häirinnän vastustaminen ja verkkoturvallisuuden peräänkuuluttaminen nimenomaan ovat osa nykyaikaista seksimyönteisyyttä. Siihen kuuluu ajatus, että kaikilla ikään, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta on oikeus hauskaan ja turvalliseen seksielämään ja seksuaalisuuteen, johon ei kuulu väkivallan tai häpäisemisen uhkaa eikä myöskään seksiin tai seksuaalisuuden ilmaisemiseen painostamista.

Vaatii koko yhteiskunnalta työtä ja kipukohtien käsittelyä, jotta tällaisesta suhtaumistavasta seksiin voisi tulla uusi normaali. Se vie aikaa ja siihen kuuluu ylilyöntejä, mutta työ on silti tarpeellista.

Yksi kipupiste liittyy queer-ihmisten seksuaalisuuteen, joka Järven kolumnin kommenteissakin nostetaan esille. Tilanteissa, joissa meidän odotetaan osallistuvan seksiä tai parisuhteita koskevaan puheeseen, meidän on tehtävä jatkuvaa monitorointia sen suhteen, onko kulloisessakin seurueessa ja tilanteessa edes turvallista tuoda esiin omaa seksuaalisuutta tai sukupuoli-identiteettiä. Olen itse ollut monesti tilanteessa, jossa minua on painostettu puhumaan seksistä keskustelussa, joka on käyty täysin hetero- ja/tai cisnormatiivisista lähtökohdista. Keskustelukumppanit ovat usein olleet Järven sukupolvea olevia, seksipositiivisena itseään pitäviä ihmisiä. Näissä tilanteissa joudun aina miettimään, haluanko tulla leimatuksi seksikielteiseksi, kun en suostu puhumaan aiheesta, vai olenko valmis ottamaan vastaan mahdollisena vastareaktiona olevan queer-fobian ja siihen liittyvän toisenlaisen leimaamisen, häpäisyn, vähättelyn, torjunnan, yksityisyyttä loukkaavan utelemisen ja toisinaan jopa väkivallan uhkana ilmenevät viha-inhoreaktiot. On sanomattakin selvää, että ellen ole poikkeuksellisen itsevarmalla ja queer-fobiaan turhautuneella tuulella, otan mieluummin vastaan seksikielteisen leiman. Toisaalta näissä tilanteissa en yleensä halua jakaa seksuaalisuuttani keskustelukumppanien kanssa, ja tähänkin pitäisi kaikilla olla oikeus ilman, että tulee leimatuksi sen perusteella seksikielteiseksi, puritaaniksi tai pihtariksi.

JAMIE VESTERINEN

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja yksi Pienen äänen toimittajista. Mielipiteet ovat hänen omiaan.