PIENEN ÄÄNEN TOIMITUS

Anton on tavallinen parikymppinen, jonka aikuiseksi varttumista on varjostanut kahdessa diktatuurissa eläminen sekä vuosia kestänyt epävarmuus siitä, missä maassa hän tulee asumaan ensi kuussa.

---

Pieni ääni haastatteli valkovenäläistä Antonia, joka tuli Suomeen turvapaikanhakijaksi keväällä 2018. Anton oli tuolloin 22-vuotias. Keväällä 2020 Anton sai kielteisen turvapaikkapäätöksen, josta hän valitti hallinto-oikeuteen. Nyt hän odottaa hallinto-oikeuden ratkaisua siitä, saako hän jäädä Suomeen ja jatkaa elämäänsä Suomessa, vai onko hänen palattava Valko-Venäjälle, missä hän on asunut viimeksi vuonna 2015. Anton uskoo, ettei hänelle ole Valko-Venäjällä turvallista.

Kysymme Antonilta haastattelun alussa, millainen oli hänen kokemuksensa turvapaikanhakijaksi ryhtymisestä ja millaista hänen elämänsä on ollut turvapaikanhakijana Suomessa.

”Kun saavuin Suomeen, en saanut työskennellä ensimmäiseen kolmeen kuukauteen. Minut sijoitettiin ’hostelliin’ kaupungin keskustassa. Siellä saimme ruokaa ja sosiaaliavustusta runsaat 90 euroa kuukaudessa. Ennen kuin sain työluvan, keräsin tölkkejä ja tutustuin maailmaan, johon olin tullut. En ollut valmistautunut vapauteen, jota tunsin täällä. Olin kuvitellut, että minut lukitaan vankilamaisiin oloihin, mutta olot olivatkin mukavat.”

Hostellista puhuessaan Anton tarkoittaa vastaanottokeskusta.

Anton kertoo, ettei hän enää asu vastaanottokeskuksessa, koska siellä hän kohtasi syrjintää ja kiusaamista huonekavereidensa taholta. Tiedustelemme Antonilta, onko hän löytänyt vakituisen asuinpaikan muualta.

”Olen joutunut muuttamaan usein. Pelkästään viime vuonna muutin seitsemän kertaa. Kerran ystäväni pakottivat minut muuttamaan pois. Mutta tällä hetkellä asun toisen ystävän luona, eikä minun tarvitse lähteä.”

Jatkuvan muuttamisen taustalla on ollut osittain myös epävarma toimeentulo. Maahanmuuttovirasto maksaa vastaanottokeskuksen ulkopuolella asuvalle ja ruokailevalle aikuiselle turvapaikanhakijalle vastaanottorahaa 316,45 euroa kuukaudessa. Tämän rahan on tarkoitus kattaa sekä asumismenot että eläminen, ellei turvapaikanhakijalla ole lisäksi palkkatyötä. Vastaanottorahan pienuudesta huolimatta Anton kokee, ettei hän ole joutunut aivan tyhjän päälle.

”Pystyn melkein aina tulemaan toimeen. Silloin, jos tarvitsen apua, vastaanottokeskuksen henkilökunta antaa minulle joko paikan ’hostellissa’ tai auttaa muuten.”

Huolimatta turvapaikanhakuprosessista Antonin elämään mahtuu monia arkisia asioita, kiinnostuksenkohteita ja tulevaisuudentoiveita. Anton pitää Warhammer-pelistä ja pienoismallien rakentamisesta. Hän on koulutukseltaan automekaanikko, mutta harkitsee hoitoalalle kouluttautumista. Tällä hetkellä hänen päiviinsä kuuluu suomen ja englannin opiskelua. Hän osaa ennestään äidinkielensä venäjän ohella sujuvasti valkovenäjää ja ukrainaa sekä kohtalaisesti englantia. Hänellä on Suomessa sekä paikallisia ystäviä että ystäviä muun muassa Venäjältä, Ukrainasta ja Kazakstanista. Hän toivoo, että pystyisi tulevaisuudessa asumaan Suomessa yhdessä ukrainalaisen seurustelukumppaninsa kanssa.

KUVA: ANTONIN KOKOAMIA JA MAALAAMIA WARHAMMER-PIENOISMALLISOTUREITA (ANTONIN KOTIALBUMI)

Vuosi sitten Anton sairastui vakavasti, minkä takia hän on joutunut viettämään aikaa sairaalassa. Kuulleessaan tarvitsevansa leikkauksen hän huolestui aluksi siitä, ettei hän pystyisi maksamaan sitä. Turvapaikanhakijoille on kuitenkin taattu oikeus maksuttomaan välttämättömään terveydenhuoltoon, eikä Antonin niin ollen tarvinnutkaan itse kustantaa elintärkeää hoitoa.

”Olen tällä hetkellä anojan asemassa”, Anton kuvailee tilannettaan. ”Ja minulle on tehty kolme leikkausta, kaikki täysin ilmaiseksi.”

Sairastamisen myötä Anton on joutunut olemaan pois töistä. Hän on Suomessa ja aiemmin Venäjällä asuessaan työskennellyt pääsääntöisesti rakennustyömailla ja Suomessa jonkin aikaa myös lehdenjakajana. Vaikka lääkäri on kehottanut Antonia välttämään fyysisesti kuormittavaa työtä, ei hän ole halunnut luopua työnteosta pitkiksi ajoiksi. Työperusteinen oleskelulupa saattaa näet osoittautua hänen ainoaksi mahdollisuudekseen välttää käännytys Suomesta Valko-Venäjälle.

Tiedustelemme Antonilta, pitääkö hän turvapaikanhakijoille myönnettävää vastaanottorahaa riittävän suurena elämiskustannuksiin.

”Uskon, että se on riittävä henkilölle, joka ei maksa puhelinliittymästä, matkakortista, asunnosta eikä ruoasta. Muussa tapauksessa tämä rahasumma riittää enintään viikoksi.”

Turvapaikanhakija voi joutua elämään varsin kauan niukkuudessa ja epätietoisena siitä, saako hän jäädä asumaan Suomeen vai onko hänen etsittävä paikka muualta. Nykylain mukaan 20.7.2018 tai sen jälkeen jätettyjen turvapaikkahakemusten käsittely Maahanmuuttovirastossa saa kestää enintään kuusi kuukautta, mutta sitä aiemmin jätettyjen hakemusten käsittelyaikaa ei ole rajattu. Siksi vanhempien hakemusten käsittely voi kestää jopa useita vuosia. Parhaillaan on vireillä kansalaisaloite, jossa vaaditaan oleskeluluvan myöntämistä neljäksi vuodeksi kaikille ennen vuotta 2017 turvapaikkahakemuksen jättäneille, jotka yhä odottavat päätöstä hakemukseensa.

Anton haki turvapaikkaa vuoden 2018 huhtikuussa, joten kuuden kuukauden enimmäiskäsittelyaika ei koske hänen hakemustaan. Hän sai kielteisen päätöksen maaliskuussa 2020 odotettuaan ratkaisua kaksi vuotta. Kielteisen päätöksen käsittely hallinto-oikeudessa on vienyt tähän mennessä liki toiset kaksi vuotta Antonin elämästä. Tänä aikana hänen passinsa voimassaoloaika on hiljattain umpeutunut, minkä seurauksena hän ei voi esimerkiksi nostaa rahaa tililtään eikä avata uutta pankkitiliä. Hän ei myöskään tiedä, voidaanko hänelle ilman voimassa olevaa passia myöntää työperusteista oleskelulupaa. Uutta passia Anton ei voi hakea matkustamatta Valko-Venäjälle, mikä taas katkaisisi hänen turvapaikkahakemuksensa käsittelyn ja samalla hänen nykyisen, turvapaikanhakijan statukseen perustuvan työlupansa.

Tiedustelemme Antonilta, kokeeko hän, että häntä on tuettu riittävästi turvapaikkapäätöksen odotusaikana tarjoamalla hänelle esimerkiksi riittävästi tietoa häntä koskevista asioista hänen äidinkielellään venäjäksi, mahdollisuus taloudelliseen toimeentuloon sekä tukea henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Anton ei suoraan vastaa kysymykseen, vaan kertoo, mitä uskoo turvapaikanhakijoiden ennen kaikkea tarvitsevan – nimittäin työtä.

”Työ tuo verotuloja Suomelle ja tarjoaa tekemistä epätoivoisina saapuville turvapaikanhakijoille. Se myös auttaa ja nopeuttaa yhteiskunnan osaksi tulemista. Mahdollisuutta työntekoon ei pitäisi viedä pois.”

Kun kysymme Antonilta, onko hän kokenut turvapaikanhakijan statuksen vuoksi syrjintää, Anton kuitenkin vastaa, että näin on käynyt ainoastaan työelämään liittyvissä tilanteissa.

”[Työnantajat] ovat toistuvasti kieltäytyneet ottamasta minua töihin ilman suomalaista oleskelulupaa. Minulla on oikeus työntekoon ainakin siihen asti, kunnes hallinto-oikeus on tehnyt päätöksensä, mutta lähiesihenkilöni ja muut työnantajat eivät halua antaa minulle työtä ennen kuin olen saanut kaikki asiakirjat.”

Asiakirjoilla Anton viittaa paitsi oleskelulupaan, myös voimassa olevaan passiin. Hän kuitenkin tarkentaa, että työnantajien vastahakoisuus turvapaikanhakijan palkkaamiseen on jatkunut koko ajan ja liittyy ennen kaikkea oleskeluluvan puuttumiseen. Eräät yritykset ovat kuitenkin tarjonneet hänelle sopimuksetonta työtä, mutta sellaisen työn vastaanottaminen olisi riskialtista ja lainvastaista eikä auttaisi häntä saamaan työperusteista oleskelulupaa.

Pyydämme Antonia kuvailemaan, millaisena hän on kokenut oleskelulupapäätöksen odottamisen vuosikausien ajan ja kuinka prosessin viivästyminen on vaikuttanut hänen elämäänsä.

”Rehellisesti sanottuna olen todella väsynyt pelkäämään sitä, että tulen potkituksi pois. Olen hakenut työperusteista oleskelulupaa, mutta nyt sen saaminen näyttää epävarmalta ja olen huolissani työlupani voimassaolosta. On vain kestettävä. Olen käynyt paperisotaa jo niin monta kertaa, että nyt odotan enää vain seuraavaa paperia, joka vie minulta jotain pois.”

Kysymme myös, haluaisiko Anton kommentoida Valko-Venäjän poliittista tilannetta. Hän ei kuitenkaan ole innokas puhumaan Valko-Venäjästä.

”Olen asunut Suomessa niin kauan, että olen poistanut sekä Venäjän että Valko-Venäjän henkilökohtaiselta maailmankartaltani.”

Lopuksi kysymme Antonilta, onko hänellä Suomesta muita kielteisiä tai myönteisiä kokemuksia, joista hän haluaisi kertoa.

”Kielteisiä kokemuksia… lukuun ottamatta byrokratiaa, joka ei anna mahdollisuutta selviytyä täällä omillasi? Myönteisiä asioita puolestaan ovat olleet ystävät, työ, kauneus ja terveydenhoito.”

Turvapaikanhakijan aseman tuomasta epävarmuudesta ja rajoituksista huolimatta Anton on jo asettunut Suomeen eikä hän halua enää etsiä kotia muualta.

KUVA: ANTON HARRASTAA MIELELLÄÄN MYÖS KÄVELYÄ. TÄMÄN KUVAN HÄNEN YSTÄVÄNSÄ OTTI HEIDÄN OLLESSAAN KÄVELYRETKELLÄ LAUTTASAARESSA (ANTONIN YSTÄVÄN KOTIALBUMI)

. . .

Joitakin päiviä haastattelun jälkeen Anton ilmoittaa harkitsevansa lähtöä Kiovaan, missä hänen ukrainalainen kumppaninsa puolustaa parhaillaan maan pääkaupunkia sinne hyökänneiltä venäläisjoukoilta. Huolimatta terveydentilastaan ja siitä, että Anton on Valko-Venäjän kansalainen, hän toivoo Ukrainan lähetystön suostuvan lähettämään hänet puolustamaan maata Venäjän ja Valko-Venäjän diktaattoreiden organisoimalta hyökkäyssodalta.

PIENEN ÄÄNEN TOIMITUS

Antonin haastattelu toteutettiin venäjäksi ja englanniksi.

16.3.2021 korjattu ”avunsaajan” muotoon ”anojan” ja lisätty tieto sopimuksettomista työtarjouksista.