Onko valheilla sittenkään lyhyet jäljet?

PÄIVIKKI PUONTI

Ihminen on luotu pelastamaan itsensä kiperissä tilanteissa. Silloin valehtelemme, joko lahjakkaasti, niin lahjakkaasti, ettei totuus tule koskaan esiin. Uskomme, mitä meille sanotaan, ja vieläpä kirkkain silmin. Voiko valehtelija sitten paljastua, paljastaa itsensä? Ilmeet ja kasvot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin kuin on tapana sanoa. Elekieli kertoo kaiken, jopa enemmän kuin sanat. Tietenkin on aprillipilat, joita voi jaella jokaiselle hyvällä omatunnolla, joihin ne uppoaa, kun taas jollekulle toiselle ei. Yleensä ne ovat harmittomia.

Jokainen on valehdellut joskus täydellä varmuudella. Onko valhe ollut sitten iso vai pieni, niin valhe on aina valhe. Valheen siivittämänä voi iskeä huono omatunto ja katuminen. Jollekin taas valehteleminen voi olla kuin ”arkirutiinia”, ja hän voi jopa itse uskoa omiin valheisiin. Valheet voivat olla ikään kuin ”salaisuuksia” itsestä, ja niitä jaetaan muille, että ehkä kaikki kulissit omasta elämästä pysyvät pystyssä. Kaiken täytyy näyttää hyvältä ja olla täydellistä.

Joskus peiliin katsominen voi olla paikallaan; valheet ovat viekkaita. Ne vaan voivat viedä ihmisen mennessään, kuin tuulet puhaltaisivat taukoamatta ja sataisi lakkaamatta. Jotkut vievät valheensa, salaisuutensa mukaansa hamaan loppuun asti. Jo pieni lapsi voi oppia valehtelemaan ja olla jopa mestari siinä. Mistä me oikein opimmekaan valehtelun taidon? Onko ihminen kuitenkin luotu valehtelemaan? Onko se verissä? Voisitko koskaan edes myöntää edes toiselle, että olet valehdellut? Siihen päättyvät suurimmatkin rakkaustarinat, suurimmatkin tunteet. Nuo kaksi voidaan särkeä niin ja että vielä astut omille jaloillesi, jotka ovat täynnä sirpaleita.

Valheet kyllä aina tulevat perille. Se onkin eri asia, tulevatko ne oikeasta luukusta sisään, oikeaan osoitteeseen. Ja niin että sydän särkyy. Kehottaisinkin olemaan valehtelematta, hyvä ja paha taistelevat aina. Ja valehtelu on se, joka on elämässä pahimmasta päästä. Ei meitä luotu tänne toisia ”vedättämään”. Ei valehtelemaan.

PÄIVIKKI PUONTI
Hamina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Uusimmat julkaisut

Kaukainen muisto ystävästä

ANNI KANNIAINEN Kaukainen muisto ystävästä säilyy sydämessä / laatikkoon sen nimen sulkee / kolmanteen sydänkammioon. […]

Kaksi rantaa – Два берега

RUSLAN VESTERINEN Kaksi rantaa, joki niiden välissä… / Kaksi rantaa, niiden välissä ohut jääkerros, / Vesi juoksee, mutta jää seisoo. / Jää on päällä ja vesi pohjassa. / Jäällä on kalastajia, vedessä karppeja. […]

Storms – Tormentas

MARGARITA VULGARE I was born to endure these kinds of storms / Though it’s something I never asked for / I wish I could dance under the lightnings / But I’m not that kind of gal / Not at all […]

Öljytie

ANNI KANNIAINEN Kuljen öljyteitä / tuhokoneidensa melutessa / tässä muovikaupungissa / vaivoin osaan hengittää / He kehystävät tuhonsa / ja peittävät sen kimalteella / säveltävät profetian / lopun oopperan, / se toteen käy. […]

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Create a website or blog at WordPress.com

%d bloggaajaa tykkää tästä: