[Toim. huom.: Kertomus sisältää rajua kielenkäyttöä.]
A. J. NEVALA
Enni tuijotti epäuskoisena sosiaalisen median tililleen saapuneita viestejä. Kolmesataa viisitoista uutta viestiä sitten edellisen illan, ja lisää tulvi koko ajan tasaisella syötöllä.
Ennillä oli ikävä tunne vatsassaan. Jotain oli pielessä.
Hän avasi ensimmäisen viestin.
”Olipa pettymys saada tietää, että sinäkin olet osa rakenteellisen rasismin koneistoa. Hiustyylisi eilisessä Musaillassa oli silkkaa kulttuurista omimista. Hyvästi, en enää fanita sua!”
Ennin henki salpaantui hetkeksi, kun hirvittävä häpeäntunne leimahti hänen kehossaan. Hän jatkoi viestien selaamista jäätävän kauhun vallassa.
”Helvetin hyysärihoro, eilinen luukkisi oli niin NOLO että ihan hävettää puolestasi. Suomalaisten artistien ei pidä tukea islamismia ja ulkomaalaistamista!”
”Toivottavasti menetät kaikki fanisi!”
”rotupetturi huora. en haluu nähdä sua tv:ssäni.”
”lopeta jo urasi ja huomion kerjääminen, et osaa edes laulaa.”
”Senkin RASISTIMUIJA, menettäisitpä äänesi!!!”
”braidsit kuuluu mustille ja ruskeille, ei valkoisille huomionhakuisille artisteille.”
”Keksikää jo jotain omaa! Ettekö te muuta osaa kuin kopioida mustien tyyliä? Kaiken sen alistamisen ja syrjinnän päälle, jota me on teidän valkoisten taholta jouduttu kokemaan ja joudutaan yhä?”
”Hei Enni, Katsoin eilen esiintymistäsi Musaillassa, ja minua jäi vaivaamaan se, että sinulla oli siinä braidsit. Ne ovat afrohiuksille kehitetty hiustyyli, ja moni meistä afrotukkaisista kokee sen loukkaavana, kun joku valkoinen lainaa meidän käyttämän hiustyylin. Oletan, ettet ehkä tullut ajatelleeksi tätä, mutta arvelen, että osa faneistasi saattoi kokea hiustyylin aika ongelmallisena – itseni mukaan lukien. Tummaihoisten hiukset ja ulkonäkö on monesti syrjimisperuste, joten tuntuu aika ikävältä, kun joku valkoinen, jolla ei ole vastaavaa kokemusta rasismista, lainailee meiltä ilman mitään kontekstointia boostatakseen omaa tyyliään ja imagoaan. Siitä tulee vähän sellainen olo, että meidän kokemukset ja black culture sivuutetaan ja (…)”
”Olipa noloa, miten yritit näyttää mustalta räppäriltä… kohta alat varmaan puhua kuin ne ja jauhaa paskaa rasismista. raiskaisipa joku Jihadisti sinut, niin tulisit järkiisi…”
”Hyvä EnniZ, ymmärrän kyllä, että suomalaisten on yhä vaikeampaa pärjätä, kun tummaihoisia ihmisiä suositaan kaikilla aloilla ja paljon esim. just musamaailmassa, mutta ihan oikeesti, sä olet menestynyt kantasuomalainen artisti, joten etkö edes sä voisi olla alistumatta siihen p:)skaan ja olla vaan ylpeästi suomalainen?”
”Hei, Lähetän tässä linkin tuoreeseen kolumniini blackfishing-ilmiöstä, jossa kirjoitan mm. eilisestä esiintymisestäsi: (linkki)”
”Moikkelis kikkelis. täällä odotan huulistasi unelmoiden, en ole tumma, mutta minulla on suuri ja käyn kuumana kuin sahara eilisen esiintymisesi vuoksi… valmiina palvelemaan sua, t. suomiorjasi.”
”tiesin, että olet ongelmallinen artisti, mutta suoraan sanottuna HAISTA VITTU. Nyt riittää tää valkoisten harjoittama mustien kulttuurin omiminen.”
”Onpa ihanaa, että valkoinen muusikko uskaltaa käyttää sellaista hiustyyliä kuin haluaa. Lokaa sataa somessa niskaan, mutta vapaus pukeutua ja laittaa hiukset miten huvittaa, kuuluu kaikille, ei vain mustille! Nykyään tuntuu, ettei mitään saa enää sanoa eikä tehdä. Ihanaa, että tuot järkeä touhuun!”
”Pääsisinpä valelemaan mamulettisi gasoliinilla ja sytyttämään ne tuleen ällöttävässä päässäsi…”
Enni jumiutui lukemaan viestejä koko aamupäiväksi. Luultavasti hän olisi viettänyt niiden parissa koko päivän, ellei hänen tuottajansa olisi soittanut.
”Enni, oletko käynyt sosiaalisen median tilleilläsi tänään?” tuottaja Ville tahtoi tietää.
”Joo”, Enni vastasi. ”Luen näitä just.”
”Älä vastaa vielä mihinkään. Mietitään yhdessä, että miten reagoidaan.”
Ennin olisi tehnyt mieli antaa asiattomien viestien lähettäjille takaisin samalla mitalla, mutta hän tiesi, että se olisi ollut todella huono idea ja kaivanut entistä syvemmäksi kuoppaa, jossa hän oli sinä aamuna herännyt.
Sen sijaan hän meni suihkuun, mutta jatkoi viestien selaamista sielläkin. Hän tunsi olonsa lamaantuneeksi ja nujerretuksi.
Puolen päivän aikaan tuottaja lähetti viestin: ”Tule studiolle.” Ennin keho olisi tahtonut jäädä kotiin makaamaan sohvalle. Hänen sisäinen aikuisensa sanoi kuitenkin, että nyt oli parasta pysyä liikkeellä ja ottaa tilanne haltuun, eikä jäädä kotiin rypemään itsesäälissä. Enni laittoi ison pipon päähänsä ja lähti jalan Helsingin keskustassa parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle studiolle.
Studiolla odotti tuottajan lisäksi muuta levy-yhtiön väkeä tiimihuoneen pöydän ääressä. Paikalla oli myös Annaliina, joka oli tehnyt Ennin kampauksen edellisenä päivänä suorassa lähetyksessä esitettyyn Musailtaan.
”Meillä on nyt tällainen pieni kriisi käsillä”, Ville totesi.
”Juu”, Enni vastasi ja istuutui tuolille pöydän ääreen.
”Oletko sä Enni ollut nyt jossain yhteyksissä kenenkään fanien kanssa eilisen jälkeen?”
Enni mietti, tarkoittiko Ville faneilla vihaviestien lähettäjiä vai niitä ihmisiä, jotka yhä fanittivat häntä tai olivat ainakin ennen Musailtaa fanittaneet. Oli miten oli, vastaus oli kieltävä. Enni pudisti päätään.
”Hyvä”, Ville tokaisi ja jatkoi päättäväisesti: ”Me tehdään nyt niin, että Annaliina irrottaa tuon lettihärvelin ja tekee sulle toisenlaisen hiustyylin. Sitten me pojat mietitään, että mitä kirjoitetaan sinne sun someen.”
Enni seurasi Annaliinaa tämän salonkiin, joka sijaitsi kadun toisella puolella. Siellä hän istuutui Annaliinan osoittamaan tuoliin ja otti hatun päästään.
”Mulla ei ole oikein käsitystä, miten näitä pitäisi hoitaa”, Enni kommentoi tukkaansa.
Annaliina ei vastannut, vaan haki sakset.
Irrottaessaan hiustenpidennyksiä Ennin omista hiuksista Annaliina pyysi posket punoittaen anteeksi, että oli tehnyt Ennille sellaisen kampauksen, eikä ollut älynnyt varoa.
”Ei se sun vika ollut”, Enni vakuutti. ”Yhdessähän me tää hiustyyli mietittiin.”
”Tuotantotiimi toivoi vaikutteita amerikkalaisesta räppiskenestä. Tää tuli mulle vaan jotenkin niin elävästi mieleen sun kasvojenpiirteistä. Ne sopi sulle niin hyvin”, Annaliina sopersi.
”Kiitti”, Enni sanoi epävarmasti.
”Ihan älytöntä, mikä metakka voi syntyä tällaisesta.”
”No eihän se ihan reilulta tunnu.”
”Eiks se ole rasismia, ettei muka valkoihoiset saisi käyttää pikkulettejä?” Annaliina kysyi.
Enni ei osannut vastata.
Kun Annaliina oli irrottanut pikkuletit Ennin päästä ja siistinyt tämän omaa tukkaa, Enni katseli peilistä kuvajaistaan pitkään itku kurkussa. Hänestä tuntui, että lettien mukana oli mennyt viimeisetkin rippeet hänen itsetunnostaan. Hänen omat hiuksensa olivat niin ohuet ja mitäänsanomattomat, että yhdessä hänen kalpean ihonsa ja synkän ilmeensä kanssa ne saivat hänet näyttämään hänen mielestään suorastaan sairaalloiselta.
Annaliina ehdotti, että laitetaan jokin pirtsakka meikki vapun kunniaksi, nyt kun Enni kerran istui jo hänen tuolissaan. Enni ei pannut vastaan, sillä hän ei jaksanut. Sitä paitsi hän arveli, että Annaliina kokisi sillä tavoin voivansa hyvittää omaa osuuttaan Ennin kärsimykseen.
Kun meikki oli valmis, Ennilläkin oli hieman parempi olo. Kalpeat posket ja tummat silmänaluset olivat tipotiessään, ja niiden tilalla oli hehkuva iho ja vaikuttava silmämeikki pidennetyillä ripsillä. Ennistä tuntui taas hitusen itsevarmemmalta. You’re a real bad bitch, hän sanoi mielessään itselleen ja suoristi ryhtiään. Imma show those motherfuckers I’m not moved by disrespect!
Sisäinen kannustuspuhe valoi Enniin lisää itseluottamusta, ja hän muisti olevansa suomalaisen rap-skenen bädein boss lady, ihonväristä viis. Mennessään takaisin studiolle Enni veti kuitenkin pipon takaisin päähänsä ohuiden hiustensa peitoksi.
”No sieltähän se tulee”, Ville kommentoi, kun Enni asteli takaisin tiimihuoneeseen. ”Onko ne braidsit nyt saatu helvettiin?”
Villen kysymys sai Ennin hieman hämilleen, mutta hän ei antanut sen näkyä vaan pysyi coolina. Olihan hän EnniZ.
”Jep”, hän vastasi tyynesti ja istuutui.
”Okei, hienoa”, Ville sanoi. ”Sulle tarjoutui nyt loistava tilaisuus paikata se eilinen virhearvio. Juma haluaa haastatella sua tänään sen showssa. Me saatiin sovittua, että sitten sen haastiksen jälkeen te esitätte yhdessä Juman biisin. Onks tää ok?”
Enni empi nanosekunnin, ennen kuin nyökytti päätään. Hän oli ollut Juman fani pienestä tytöstä asti, ja oli pitkään haaveillut yhteisesiintymisestä tämän kanssa. Vierailu Juma Show’ssa olisi unelmahomma. Haastattelu tosin huoletti häntä. Mitä jos Jumakin olisi hänelle vihainen mustien hiustyylin omimisesta?
Enni sai ohjeeksi olla postaamatta sosiaaliseen mediaan yhtään mitään ennen haastattelua. Hän päätti totella, vaikkei pitänytkään siitä, että häntä määräiltiin levy-yhtiössä. Hän liikkui kuitenkin niin ohuella jäällä eikä oikein vieläkään kunnolla ymmärtänyt, miten pelkkä hiustyyli oli saanut ihmiset niin raivoihinsa, että hän päätti luovuttaa ohjat toistaiseksi tuotantotiimille.
Muutaman tunnin päästä Enni istui Juman studiossa kameroiden edessä. Räppäri asteli sisään näyttävästi ja tervehti Enniä kohteliaasti. Kerrottuaan muutaman vitsin, jotka kevensivät tunnelmaa ja joihin Enni vastasi jotain mielestään nokkelaa, Juma alkoi hiillostaa häntä Musaillasta.
* * *
Pieni ääni 
Vastaa