Seuraavana aamuna prinssi heräsi virkeänä ja päättäväisenä. Yön aikana hän oli näet päättänyt pelastaa neidon vankeudesta ja katsoa, josko tästä olisi hänen elämän- ja sielunkumppanikseen. Se, ettei neito ollut prinsessa, ei häntä tarkemmin ajateltuna haitannut. Tämä saisi prinsessan tittelin heidän avioituessaan, tai jos heidän vanhempansa eivät hyväksyisi avioliittoa, he voisivat aina muuttaa johonkin toiseen valtakuntaan, jossa hänen sukulaisensa hallitsivat, ja ottaa paikkansa ja tittelinsä toisessa hovissa.

Prinssi ei kertonut suunnitelmastaan kuningattarelle eikä kenellekään muullekaan vaan piti sen visusti omana tietonaan. Hän vietti päivän lueskellen, verrytellen ja huilaten. Illan tullen hän livahti talliin, satuloi ja valjasti Amarylliksen ja hyppäsi tämän selkään. Yön hämärässä hän laukkasi maaseudun halki kylään ja saapui neidon talon eteen.

Välttääkseen huomion herättämistä prinssi jätti Amarylliksen majatalon talliin ja hiippaili eukon talon pihaan hiljaa kuin varjo. Yhdessä talon alimman kerroksen ikkunoista paloi valo, mutta talon muut ikkunat olivat pimeinä. Prinssi livahti pihan poikki rakennuksen taakse, löysi palotikkaat ja varmistettuaan, ettei ketään ollut lähitienoilla, hän kiipesi niitä pitkin ylimmän kerroksen ikkunaan. Hänen onnekseen ikkuna ei ollut lukittu vaan aukesi vähäisellä voiman käytöllä. Prinssi pujahti sisään hämärään makuukammariin.

Silmiensä totuttua hämärään prinssi saattoi havaita, että huone oli neidon kammari. Siellä oli suuri pehmeä vuode, soma pukeutumispöytä, kauniita asuja sekä kirkkaanpunainen kannettava cd-soitin kuulokkeineen. Prinssi pani ilahtuneena merkille, että huoneessa oli myös pieni hylly, jossa oli paljon kirjoja. Hyllyn ylimmällä tasolla oli lisäksi valokuva. Prinssi otti kuvan käteensä ja pyyhki sen päältä pölyt hihallaan. Kuvassa oli suurin piirtein hänen ikäisensä neito, joka oli pukeutunut valkoiseen konfirmaatiokaapuun ja kukkaseppeleeseen. Prinssi henkäisi ihastuksesta, sillä neito oli taatusti kaunein ihminen, jonka hän oli eläessään nähnyt.

Prinssi asetti kuvan varovasti takaisin hyllyn päälle. Sitten hän henkäistyään syvään lähestyi huoneen ovea. Hän painoi korvansa melkein sitä vasten ja kuulosteli. Varmistuttuaan siitä, että sen takana oli aivan hiljaista, hän käänsi kahvaa ja työnsi oven hitaasti auki.

Ovelle johtavassa käytävässä oli hämärää, mutta se vaikutti tyhjältä. Käytävän varrella oli ovia ja sen keskivaiheilta laskeutui portaat alempaan kerrokseen. Sen päädyssä oli vielä toiset rappuset: ne olivat kapeammat ja lyhemmät kuin alas vievät portaat ja prinssi arvasi, että ne veivät ullakolle.

Prinssi riisui kenkänsä ja hiippaili sukkasillaan käytävän poikki. Hän nousi ylös vievät rappuset ja saapui pienelle tasanteelle, joka päättyi oveen. Sen täytyi olla ullakon ovi.

Prinssi painoi korvansa vasten ovea ja kuulosteli, muttei kuullut mitään. Ovi vaikutti jykevältä ja kun hän kokeili sen kahvaa, hän havaitsi, että se oli lukossa.

Prinssi kyykistyi ja tähyili avaimen reiän läpi. Sen toisella puolella oli kuitenkin niin pimeää, ettei hän erottanut siellä mitään, mutta tunsi hienoisen vedon.

Kuulostellessaan hiljaisuutta ja tähytessään turhaan pimeyttä prinssi kuuli samassa askelia alas vievästä portaikosta. Nopeasti kuin yötaivaan halki kiitävä lepakko prinssi syöksähti käytävän poikki neidon kammariin ja sulki oven.

Huoneesta käsin prinssi tähyili avaimen reiästä käytävään. Sinne ilmaantui tuossa tuokiossa portaista vanha, kumarassa kulkeva nainen, joka puuskutti hengästyneenä. Naisella oli kädessään folioon kääritty kanankoipi. Prinssi tunsi puistatuksen kulkevan lävitseen nähdessään kuolleen eläimen jalan.

Eukko nousi ullakolle vievät rappuset, ja prinssi kuuli avaimen rapisevan lukossa. Pian sen jälkeen ullakon ovi avautui naristen.

”Ohoi, tytär”, prinssi kuuli eukon huutavan. ”Juhla-ateriasi on täällä. Oletpa onnekas tyttö, kun sinun ei tarvitse kokata kellekään miehelle eikä edes paiskia töitä, vaan saat olla täällä äidin luona ilmaiseksi täysihoidossa.”

Eukko pamautti ullakon oven kiinni ja lukitsi sen. Prinssiä värisytti ajatella, miten julmasti eukko kohteli tytärtään. Hän päätti odottaa niin kauan, että tämä oli mennyt nukkumaan, ja pölliä tältä sen jälkeen ullakon avaimen vapauttaakseen vangitun neidon.

Prinssi kävi neidon sängylle makaamaan ja ryhtyi odottamaan. Maatessaan vuoteella hän pohdiskeli, ettei hänen oma kuningataräitinsä sentään ollut koskaan lukinnut häntä huoneeseen eikä pakottanut häntä syömään lihaa, saati nälvinyt häntä. Saattoi olla, etteivät neidolle vapautumisen jälkeen riittäisi pelkät henkevät keskustelut prinssin kanssa, vaan hän saattaisi tarvita myös psykoterapiaa trauman hoitoon. Prinssi päätti, että pelastettuaan neidon ullakolta ja kosittuaan tätä hän etsisi tälle valtakunnan parhaan traumoihin erikoistuneen terapeutin.

Kun prinssi arveli, että oli kulunut riittävästi aikaa, hän nousi vuoteelta ja siirtyi varovasti käytävään. Talossa oli hiirenhiljaista. Niinpä hän hiipi portaisiin ja laskeutui niitä pitkin kolmanteen kerroksen ääneti kuin kissa. Kolmannessa kerroksessa oli samaan tapaan huoneita käytävän varrella kuin ylimmässä kerroksessa, mutta niissä ei ollut ketään, ja niissä olevat huonekalut oli peitetty valkoisilla kankailla. Kerros vaikutti hylätyltä.

Prinssi siirtyi seuraavaksi toiseen kerrokseen. Sen kerroksen huoneissa oli oleskeltu hiljattain, ja yhdestä niistä, jonka ovi oli suljettuna, kantautui matalana jyrisevä kuorsaus. Prinssi muisti neidon öykkäriveljen, josta kyläläiset olivat puhuneet, ja tunsi vilunväristysten kulkevan lävitseen.

Prinssi laskeutui talon alimpaan kerrokseen. Siellä oli pieni keittiö ja suuri ruokasali, salonki ja palvelusväen tila, sekä talon perimmäisessä nurkassa, palvelusväen tiloista erillään, huone, jonka ovi oli raollaan. Kun prinssi seisahtui ja pidätti hengitystään, hän saattoi kuulla huoneesta kantautuvan heikkoa puuskutusta, mistä hän päätteli eukon uinuvan siellä.

Hän meni huoneen ovelle varoen päästämästä ääntäkään ja kurkisti sisään. Huoneessa oli vuode, jolla eukko nukkui, pieni pukeutumispöytä sekä vaatenaulakko, johon eukko oli ripustanut tunikansa. Prinssi liikkui naulakon luokse ja työnsi kätensä tunikan taskuun. Se oli tyhjä. Hän kokeili toista taskua ja veti esiin avainnipun.

Avaimet löydettyään prinssi poistui nopeasti huoneesta ja meni takaisin portaikkoon. Hän kiipesi ylös, mutta kiirehtiessään hän unohti hiippailun, ja siirtyessään kolmanteen kerrokseen johtaviin portaisiin hän ponnisti alimmalta askelmalta niin lujaa, että siitä kajahti valtaisa narahdus. Prinssi jähmettyi niille sijoilleen. Kauhukseen hän huomasi, ettei veljen huoneesta, jonka ovi oli aivan hänen takanaan, enää kuulunut kuorsausta. Hän oli varmaankin herättänyt veljen, hän mietti, ja nyt tämä tulisi käytävään ja antaisi hänelle selkään. Saattaisivatpa veli ja eukko jopa lukita hänet neidon kanssa talon pimeälle ullakolle ja pakottaa syömään kanankoipia ravinnokseen, hän pohti peloissaan.

Veli ei kuitenkaan ilmaantunut käytävään, ja kun oli kulunut tovi, prinssi jatkoi varovasti hiippailua ylimpään kerrokseen. Päästyään sinne hän kiipesi pysähtymättä aina ullakon ovelle asti ja kaivoi jännityksestä vapisevin sormin avaimen taskustaan.

Ennen kuin hän työnsi avaimen ullakon oven lukkoon, hän henkäisi syvään. Kuinka neito reagoisi tuntemattoman prinssin sännätessä huoneeseen, johon hänet oli teljetty? Prinssi päätti, että olisi parasta kertoa heti alkuunsa, että hän oli pelastusaikeissa ja auttaisi neidon turvaan, jotta tämä pysyisi mahdollisimman rauhallisena eikä esimerkiksi huudahtaisi säikähdyksestä herättäen talonväen.

Hän sujautti avaimen lukkoon, käänsi sitä ja väänsi oven kahvaa. Se kävi helposti. Ovi vaikutti kuitenkin olevan jumissa, ja prinssi joutui työntämään sitä voimiensa takaa ennen kuin se aukesi.

Sivut: 1 2 3