Prinssi ja vangittu neito

Seuraava sivu >

ONNI KOSKINEN

Kertomus prinssistä, joka päättää pelastaa vangitun neidon kumppanikseen. Ei sovi herkimmille.


Olipa kerran kuningatar, jolle syntyi poika. Prinssi oli pienestä pitäen poikkeuksellisen suloinen ja hyväkäytöksinen pellavapää, joka ajatteli aina muiden parasta ja halusi auttaa rasavillejä ystäviään näiden joutuessa pulaan. Kuudessatoista vuodessa hänestä varttui komea ja altruistinen nuorukainen, jonka poskia ensimmäiset partahaivenet varjostivat ja jonka kihara tukka oli usein kuningattaren mielestä liian pitkä. Prinssi luki mielellään merkittävien moraalifilosofien teoksia kotilinnansa puutarhassa ja pohdiskeli, kuinka voisi osaltaan tehdä maailmasta paremman paikan. Talvisin hän pelasi jääkiekkoa lammen jäällä muiden prinssien kanssa, ja kesäisin hän ratsasti Amaryllis-nimisellä ratsullaan. Hän ei kestänyt eläimiin kohdistuvaa julmuutta ja oli siksi kasvissyöjä. Öisin hän lueskeli romaaneja joskus liiankin myöhään ja saattoi pohtia esimerkiksi, millaista olisi matkustaa jonain päivänä kuuhun.

Vaikka prinssillä oli kaikki mitä hän tarvitsi, rakastava perhe ja luotettavia ystäviä, viisaita opettajia, oopperailtoja ja aineellista vaurautta, oli hän kuitenkin onneton. Hän näet kaipasi sielunkumppania, jonka kanssa keskustella filosofiasta ja ilmaston hätätilasta ja taiteista ja muista tärkeistä aiheista. Hänen ystäviään syvälliset keskustelut eivät juurikaan kiinnostaneet, ja opettajat olivat liian keskittyneitä omiin asioihinsa ja muutenkin aivan liian etäisiä ja toisenlaisessa elämäntilanteessa kuin hän.

Niinpä prinssi ennen pitkää päätteli, että hän tarvitsisi rinnalleen prinsessan. Kerran illallispöydässä hän otti haaveen puheeksi kuningataräidin kanssa.

”Rakas äiti, minä olen viime aikoina ollut kovin yksinäinen”, hän aloitti. ”Haluan rinnalleni prinsessan elämän- ja sielunkumppaniksi.”

”Olet liian nuori sitoutumaan vakavasti”, vastasi kuningatar.

”Tuo ei ole totta”, väitti prinssi. ”Tiedäthän sinä, etten minä ole ailahtelevainen kuten muut nuoret prinssit, vaan mitä omistautuvin.”

”Siksipä juuri et ole valmis vakavaan parisuhteeseen. Jos ripustaudut nyt liiaksi johonkin prinsessaan, niin sinuun voi sattua pahasti, kun tämä prinsessa ei täytäkään odotuksiasi.”

Sinä iltana pellavapäinen prinssi meni yöpuulle surullisena. Kuningatar oli hänen mielestään kovin kyyninen ja pessimistinen, eikä tuntunut reilulta, että tämä yritti pakottaa prinssinkin noudattamaan kyynikon elämänohjeita, vaikka hän itse oli idealisti ja optimistinen oman tulevaisuutensa suhteen.

Kului aikaa, mutta prinssi ei unohtanut toivettaan löytää rinnalleen prinsessa. Yhtenä päivänä, kun hän oli ratsastamassa maaseudulla, sademyräkkä yllätti hänet. Koska kotiin oli pitkä matka ja tie oli muuttumassa sateen vuoksi vaaralliseksi, hän ratsasti läheiseen kylään ja etsiytyi majataloon juomaan matchaa ja lämmittelemään.

Majatalon pöydän ääressä istuessaan prinssi sattui tahtomattaan kuulemaan viereisessä pöydässä istuvien kyläläisten keskustelua.

”Näin tänään vastapäisen talon eukon”, sanoi yksi kyläläinen. ”Hän osti torilta lihaa ja mulkoili kaikkia pahasti.”

”Katsoiko hän sinuakin pahalla silmällä?” toinen kyläläinen kysyi.

”Ei”, vastasi ensimmäinen. ”Minä pysyin etäällä hänestä. Hän löyhkää pilaantuneelle ja hänen arvaamaton öykkäripoikansa oli mukana.”

Prinssi ei voinut enää pysyä vaiti.

”Anteeksi nyt, hyvät kyläläiset”, prinssi puuttui puheeseen. ”Miksi te puhutte noin rumasti muista ihmisistä?”

Kyläläiset katsoivat prinssiä ihmeissään.

”Puhumme näin, koska emme osaa puhua muuten ihmisistä, joiden sielut ovat pahuuden rumentamia”, vastasi toinen kyläläisistä. ”Näetkös tuon suuren talon majataloa vastapäätä?”

Prinssi katsoi ulos majatalon ikkunasta. Kadun toisella puolella majataloa vastapäätä oli nelikerroksinen, vanhan aristokratian suosimaan kaupunkityyliin rakennettu talo. Prinssi myönsi näkevänsä sen.

”Tässä kylässä asui kerran kuvankaunis neito, joka rakastui erääseen oppineeseen mieheen ja halusi mennä tämän kanssa naimisiin”, toinen kyläläisistä kertoi. ”Neidon äiti ei kuitenkaan hyväksynyt kihlausta, vaan telkesi tyttären talonsa ullakolle ikkunattomaan huoneeseen. Jotkut väittävät yhä kuulevansa hiljaisina öinä, kuinka tytär vaikeroi kaivatessaan menetettyä vapauttaan ja rakastettuaan. Tuo on se talo, ja eukko, josta puhuimme, on tuon talon emäntä.”

Sen kuultuaan prinssi saattoi ymmärtää kyläläisten vihamielisen suhtautumisen talon emäntään.

”Mitä neidon kihlatulle kävi?” prinssi kysyi.

”Hän etsi tyttöä pitkään, mutta kun ei onnistunut löytämään tätä, hän muutti toiseen kaupunkiin. Sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut.”

Prinssi liikuttui tarinasta niin kovin, että hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. ”Minun tarinani on jotakuinkin samanlainen”, hän tuumasi. ”Kuningataräitini ei hyväksy rakkaudenkaipuutani. Haluan löytää rinnalleni prinsessan, mutta hän haluaa pitää minut yksinäisenä linnassaan, seuranani vain muita prinssejä, opettajia ja ratsuni Amaryllis.”

Myrskyn laannuttua prinssi ratsasti takaisin kotiinsa, kylpi ja söi illalliseksi keittoa. Yöpuulle mentyään hän pohti pitkään, kuinka rakkaudenkaipuun tähden vangitun neidon tarina oli traaginen ja samastuttava, ja kuinka prinssi saattoi omien kokemustensa valossa erityisen hyvin samastua tämän kärsimyksiin.

Sivut: 1 2 3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Uusimmat julkaisut

Kaukainen muisto ystävästä

ANNI KANNIAINEN Kaukainen muisto ystävästä säilyy sydämessä / laatikkoon sen nimen sulkee / kolmanteen sydänkammioon. […]

Kaksi rantaa – Два берега

RUSLAN VESTERINEN Kaksi rantaa, joki niiden välissä… / Kaksi rantaa, niiden välissä ohut jääkerros, / Vesi juoksee, mutta jää seisoo. / Jää on päällä ja vesi pohjassa. / Jäällä on kalastajia, vedessä karppeja. […]

Storms – Tormentas

MARGARITA VULGARE I was born to endure these kinds of storms / Though it’s something I never asked for / I wish I could dance under the lightnings / But I’m not that kind of gal / Not at all […]

Öljytie

ANNI KANNIAINEN Kuljen öljyteitä / tuhokoneidensa melutessa / tässä muovikaupungissa / vaivoin osaan hengittää / He kehystävät tuhonsa / ja peittävät sen kimalteella / säveltävät profetian / lopun oopperan, / se toteen käy. […]

Lataa…

Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.

Create a website or blog at WordPress.com

%d bloggaajaa tykkää tästä: