E. JUVONEN
Kirjoittaja analysoi espanjalaista Rahapaja-sarjaa. Teksti sisältää juonipaljastuksia.
Álex Pinan ohjaama koukuttava espanjalainen sarja Rahapaja (La casa de papel, 2017–2021, katsottavissa Netflixissä) kertoo kahdesta ryöstöstä, jotka joukko yhteiskunnan marginaaliin ajautuneita rikollisia tekee Espanjan kuninkaalliseen rahapajaan ja keskuspankkiin. Sarjan kertojaäänenä on Tokio-koodinimeä käyttävä nainen (Úrsula Corberó), joka sarjan alussa päätyy rikollisryhmään paettuaan poliisia pieleen menneen keikan jälkeen. Operaatioita johtaa hallinnon korruptiota vastustava älykkö Professori (Álvaro Morte), jonka kokoaman ryhmän jäsenet on huolella valikoitu: Rio (Miguel Herrán) on haka hakkeroimaan, Nairobi (Alba Flores) on taitava väärentäjä, Moskova (Paco Tous) osaa entisenä kaivostyöläisenä kaivaa tunneleita, ja niin edelleen.
Professorin koordinoidessa ryöstöjä ulkopuolelta käsin ja hoitaessa yhteydenpitoa niitä selvittäviin viranomaisiin toimii paikan päällä ensimmäisen ryöstön johtajana narsistisia piirteitä omaava, karismaattinen ja tunnekylmä Berliini (Pedro Alonso). Berliini kuitenkin joutuu väliaikaisesti syrjäytetyksi, kun Nairobi ottaa johtajan paikan ryhmän sisäisten konfliktien kärjistyttyä. Toista ryöstöä johtaa suuruudenhullu insinööri Palermo (Rodrigo de la Serna), joka joutuu hetkeksi Tokion syrjäyttämäksi.
Sekä Berliini että Palermo ovat kontrollinhaluisia, karismaattisia miehiä, joista kumpikaan ei peittele naisia halveksuvia asenteitaan. Heille naiset ovat tunteellinen ja eläimiin verrattava, heikko sukupuoli, jota määrittävät biologia ja rooli lasten synnyttäjänä. Berliini manipuloi ja hyväksikäyttää seksuaalisesti yhtä naispuolisista panttivangeista ja pelottelee huvikseen muita. Palermo, jota naiset eivät kiinnosta seksuaalisesti, tuo jatkuvasti esiin inhoaan ja halveksuntaansa naiskollegoidensa sukupuolta ja sukuelimiä kohtaan.
Etenkin Palermon naisvihaan ryhmän muut miehet osallistuvat joko yhtymällä naisia ja ryhmän naispuolisia jäseniä halventavaan käytökseen tai myötäilemällä häntä olemalla puuttumatta. Bogotá (Hovik Keuchkerian), jolla on lapsia seitsemän eri naisen kanssa, jakaa ohjeita naisten valloitukseen ja kommentoi pomolleen Nairobille, että tämän perse näyttää työvaatteissa niin hyvältä, että sitä tekisi mieli läpsäistä. Hän myös kiukuttelee vegaanisen tarjoilun vuoksi Tukholman (Esther Acebo) syntymäpäivillä ja hyökkää sanallisesti Marseillea (Luka Peroš) vastaan, joka ei periaatesyistä suostu leikkelemään kuolleita eläimiä: niin naiset kuin eläimet ovat hänelle ennen kaikkea nautinnonantajia ja hallinnan kohteita. Toisaalta Bogotá ei sovinismistaan huolimatta ole periaatteellinen naistenvihaaja kuten Berliini ja Palermo.
Ryhmän nuorempiin jäseniin kuuluva Denver (Jaime Lorente) yrittää olla hyvä mies naisystävälleen Tukholmalle, mutta epäonnistuu toistuvasti. Hän syyllistää tätä siitä, että tämä pienen pojan äitinä osallistuu ryöstöön lapsen luokse jäämisen sijaan ja provosoituu hakkaamaan tämän eksän, mikä saa tämän lopettamaan suhteen. Myöhemmin hän vertaa Tokiota esineellistävästi luksusauto Maseratiin. Hän on sisäistänyt alentuvan suhtautumisen naisiin, eikä tunnu pääsevän siitä vapaaksi, vaikka sen luoma muuri hänen ja naispuolisten kollegoiden välillä tuottaa hänelle harmia ja sydänsurua.
Ryhmän naispuoliset jäsenet pistävät mieskollegoidensa sovinismille määrätietoisesti hanttiin, mutta heidän yrityksensä saada näiltä tasaveroista kohtelua jäävät lyhyitä johtajanvaihdoksia lukuun ottamatta lähinnä sanaharkkojen tasolle. Nairobi luopuu pian ”matriarkaatistaan” ja antaa vallan takaisin Berliinille, kun vastoinkäymiset kasvattavat ryöstäjien paineita. Tokion johto päättyy, kun yksi panttivangeista, pankin sadistinen turvallisuuspäällikkö Gandía (José Manuel Poga), pääsee syrjäytetyn Palermon avulla vapaaksi, alkaa jahdata ryöstäjäryhmän jäseniä ja onnistuu sieppaamaan hänet. Ilmaisemansa naisvihan ohella Gandía laukoo rasistisia ja homofobisia solvauksia. Toinen panttivanki, ensimmäisen ryöstön kohteena olleen rahapajan entinen johtaja ja Tukholman eksä Arturo (Enrique Arce) raiskaa yhden naispuolisista panttivangeista huumattuaan tämän rauhoittavilla lääkkeillä. Ensimmäisellä tuotantokaudella hän on pettänyt vaimoaan sihteerinään työskennelleen Tukholman kanssa, jonka ilmoitukseen raskaana olemisesta hän on reagoinut hermostumalla.
Poliisi ei jää sovinismissa tästä jälkeen. Ensimmäisessä ryöstössä panttivankineuvotteluja hoitaa komisario Raquel (Itziar Ituño), joka saa jatkuvasti tuta mieskollegoidensa misogynian. Hänen naimisissa oleva mieskollegansa syyllistää häntä siitä, ettei hän halua tämän kanssa suhdetta, ja haukkuu hänet humalapäissään lutkaksi. Ryöstön selvittämiseen osallistuva eversti Prieto (Juan Fernández) kommentoi jatkuvalla syötöllä Raquelin sukupuolta ja kohtelee häntä sen vuoksi alentuvasti, milloin epäillen vaihdevuosien vaikuttavan hänen kykyynsä hoitaa työnsä, milloin antaen ymmärtää, että hän saattaisi naisena yrittää tuoda seksuaalisia sävyjä heidän väliseensä ammattisuhteeseen. Poliisin teltassa vilahtelee myös Raquelin entinen aviopuoliso, rikospaikkatutkija, josta hän on eronnut tämän väkivaltaisuuden vuoksi. Kun Raquel ajautuu tietämättään suhteeseen Professorin kanssa ja hänen luotettavuutensa joutuu asian paljastuttua poliisin silmissä kyseenalaiseksi, hänen kollegansa uhkailevat häntä hänen lapsensa huoltajuuden menettämisellä väkivaltaiselle eksälle – toisaalta osa heistä arvelee, että Raquel on keksinyt väkivaltaväitteet mustasukkaisuuden vuoksi. Lopulta Raquel ajetaan hänen sukupuoltaan hyväksikäyttäen niin ahtaalle, että paras ratkaisu hänelle on siirtyä ryöstäjien puolelle.
Rahapajan mieshahmojen sovinismi ja misogynia, niin opittu ja harkitsematon kuin tietoisesti alistamisen välineenä käytetty, jyrää alleen monelta suunnalta ja toistuvasti. Sarjan naishahmot eivät silti jää mieshahmojen varjoon. Sen kiinnostavista hahmoista ja päähenkilöistä noin puolet on naisia, ja he vaikuttavat saavan vähintään yhtä paljon ruutuaikaa kuin mieshahmot. Pääroolien naisista ainakaan suurin osa ei myöskään vaikuta kärsivän juurikaan sisäistetystä naisvihasta vaan suhtautuu kriittisesti mieskollegoidensa sovinismiin ja tuo kritiikkinsä myös ilmi. Silti mieskollegat onnistuvat kerta toisensa jälkeen jyräämään heidän ylitseen enemmän tai vähemmän tietoisina naisvihamielisistä asenteistaan.
Sarjan miehet edustavat kuitenkin monessa mielessä muuta kuin perinteistä, yltiömaskuliinista mieskuvaa. Heistä moni ilmaisee ja sanallistaa myös herkkiä tunteitaan vapautuneesti, poikkeuksena Professori, jonka huonot tunneilmaisukyvyt ovat sarjassa vitsailun aihe, ja Berliini, jolla niitä ei persoonallisuushäiriön vuoksi näemmä juuri ole. Sarjan tunnekylmimmistä ja egoistisimmista miespääosista ainakin toinen, Palermo, osoittautuu kovuudestaan huolimatta emotionaalisesti haavoittuvaiseksi: hänen katkeruutensa on osin seurausta vuosia kestäneestä yksipuolisesta rakkaudesta Berliiniä kohtaan, ja vaikka hän puhuu halveksuvasti rakkaudesta ja vannoo tunnesiteistä vapaan seksin nimeen, heikolla hetkellä hän myöntää Helsingille (Darco Peric), että hänen rakkautta halventavat puheensa ovat roskaa, jota hän toistaa siksi, että on peloissaan.
Sarjan kaikki mieshahmot eivät suinkaan ole machoja sovinisteja. Helsinki on hellyydenkipeä köriläs, joka ystävystyy Nairobin kanssa ja rakastuu Palermoon. Rio on niin ikään läheisyyttä kaipaava ja herkkä hahmo, jonka suurin ilon lähde on kymmenisen vuotta vanhempi Tokio huolimatta siitä, että Tokio suhtautuu heidän romanssiinsa aluksi kevyesti. Toisen ryöstön aikana Rio ystävystyy herkän ja empaattisen Tukholman kanssa ja itkee tämän olkaa vasten muistellessaan pidätettynä kokemaansa kidutusta. Ja transsukupuolisen Manilan (Belén Cuesta) isä Benjamín (Ramón Agirre) huomauttaa tiedostavasti, ettei vastasyntyneestä lapsesta voi tietää, minkä sukupuolen tämä tulee kokemaan omakseen.
Berliinin ja Palermon egoismille ja tunnekylmyydelle vetää vertoja toisen ryöstön poliisikäsittelyä johtava Alicia (Najwa Nimri), viimeisillään raskaana oleva komisario, joka kiduttaa kuulusteltaviaan, laatii suunnitelmia ryöstäjien murhaamiseksi ja jättää esihenkilönsä eversti Tamayon (Fernando Cayo) ylivertaisuudessaan ja itsevarmuudessaan varjoonsa. Alician johtaessa poliisin tutkintaa saa yksi mieskollegoista tehtäväkseen hoitaa kahvin tarjoilemisen ja Alician jatkuvan makeanhimon tyydyttämisestä huolehtimisen. Taktikoijana, kylmän järjen käyttäjänä ja likaisen pelin pelaajana Alicia on tasaveroinen Professorin kanssa, peitoten tämän julmuudessa mennen tullen. Jokseenkin misogynistiseen tapaan hän käyttää häikäilemättä Nairobin ja Raquelin äitiyteen liittyviä tunteita ja Raquelin kokemaa hyväksikäyttöä lyömäaseena näitä vastaan.
Voisin väittää, että Rahapaja-sarjassa käytävä sukupuolten välinen valtataistelu on yhtä jännittävää seurattavaa kuin siinä kuvattu viranomaisten ja ryöstäjien välinen kamppailu. Suurta emansipaatiota ei kuitenkaan ole luvassa, vaan sarjan alleviivaamien naisvihamielisten rakenteiden muuttaminen jää lopulta katsojien tehtäväksi.
E. JUVONEN
Pieni ääni 
Vastaa