KAISA SAARIAHO

Oli syksy. Tuo vuodenaika herkisti naisen tuntemaan monia asioita. Hän kohdisti huomionsa nyt omaan sisimpäänsä. Suru ja yksinäisyys nousivat pintaan käsiteltäviksi, sillä olihan näistä vanhoista energioista luovuttava. Sen jälkeen nainen, vahva olento, pystyisi olemaan oma itsensä kaikenlaisten vaihtuvien jaksojen rytmeissä. Hän liikkuisi luonnollisesti erilaisissa tilanteissa omana taipuisana itsenään, eikä mikään häiritsisi häntä. Sellainen oli hänen oma voimansa.

Kiinalaisen lääketieteen mukaan paksusuolella on yhteys syksyyn. Nyt asioiden käsittelemisen hetkellä naisen paksusuolesta värähteli sinne varastoitunut vanha suru. Tuo tunne vaikutti hänen kehossaan ja puheessaan. Suru puhui hänen lähettämässä viestissään, naisen oma ääni se ei ollut. Joku kuunteli surua. Nainen arvosti kuulluksi tulemisen kokemusta, vaikka hän ei yleensä halunnut vanhojen tunne-energioiden puhuvan puolestaan. Joskus se tuntui sopivalta vain pienen lyhyen hetken ajan, oman herkkyyden hyväksymiseltä.

Kaupassa suru yritti yllyttää naista ostamaan suklaata lohdutukseksi.

Soiva olento, nainen soitti pianoa ja löysi surun äänen. Se oli hänen sisällään värähtelevän energian jatke ja ilmentymä. Hän olisi voinut myös piirtää tai kirjoittaa tunteen paperille. Luovassa työssä suru voi puhua. Kysymys on vain siitä, että mitä ihminen haluaa itsestään välittää – esimerkiksi omaa todellista ääntään vai surun ääntä.

Lopulta nainen purki vanhaa surua pois kehonsa energiajärjestelmästä ja antoi tilaa uudelle elinvoimaisuudelle.

KAISA SAARIAHO